Pari viikkoa sitten heräsin siihen aina niin suurta riemua herättävään tuntemukseen, että ahaa, kipeäksi on tultu. Kuumetta taitaa olla ja aika reilusti vielä.
Ei se mitään, voin silti mennä aamuvuoroon.
Ja sen jälkeen lähteä bussilla Porvooseen. Doupit naamaan ja bileisiin. Jatkaa seitsemään asti aamulla.
Tehdä taas pari työvuoroa, mennä buranan voimalla speksitreeneihin. Speksitreeneistä bileisiin. Voin myös pyöräillä pakkasessa ilman hanskoja. Luennolle aivastelemaan vierustovereiden päälle. Buranaa ja töihin. Iho on kuumeesta kosketusarka, ja ääni on vielä tavallistakin viskibassoa matalammalla. Onko mentolitupakka toimiva lääkitys kurkkukipuun? Milloin tämä yskä oikein loppuu? Mutta hei, luojan kiitos on perjantai. Olen ollut kipeänä nyt viikon, mutta vielä jaksaa käydä parit bileet tähän iltaan, ja lauantainakin jaksaa pönöttää kihlajaisjuhlissa skumppalasi kädessä. Levätä ehtii sitten joululomalla. Vähän täytyy ottaa tuolia alle, mutta illalla onkin taas menoa, ja taas on mentävä. Eihän tässä edes muistakaan olevansa kipeä, kun on koko ajan menossa.
Siinä vaiheessa kun seisominen alkaa muuttua suorittamiseksi, on aika lähteä kotiin ja katkaista menemiskierre lauantai-iltana.
Menemiskierteen päätepysäkillä on yllättävän karu tunnelma, kun on ollut reilun viikon ajan kuumeessa ja koko ajan liikkeessä. Suunnitelmissani olin pitämässä yhden rauhallisen välipäivän, ja sitten voidaan taas mennä.
No nyt ei kyllä mennäkään. Havahduin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä iloiseen kylmään hikeen ja mukavaan porakonemaiseen tärinään. Puolentoista viikon juomis- ja kipeysputken terveydelliset vaikutukset eivät ole olleet yksinomaan positiiviset. Tällä hetkellä kidun jotain viidettä päivää neljän seinän sisällä puolet raajoista haudassa. Olen kuitenkin ollut näiden päivien aikana ebolaepäilyyn rinnastettavaan vointiini nähden yllättävän tehokas, eli olen käynyt kerran lääkärissä ja kahdesti lähikaupassa. Se tuntuu näillä olotiloilla varsin ruhtinaalliselta saavutukselta. Huomasin huimaustakin vain ajoittain.
Saan työntää syyttävän sormeni kiinni tasan omaan otsaani, kun on pitänyt kipeänä viilettää kaiken maailman rantakäärmeenristiäisissä ja valloittaa planeettoja puolikuntoisena. Tulevana viikonloppuna olisi vaikka mitä mahtavaa ohjelmaa, mutta vaikka olenkin kipeänä juhlimisen mestari, niin tässä kuumehorkassa ei kyllä raahauduta edes pyjamabileisiin. Ja jos sitä olisi saanut hoidettua edes yleiset velvollisuutensa, kuten verojen kartuttamisen tai akateemisen pääoman hankkimisen. Mutta asioiden aikaansaaminen tuntuu kaukaiselta ja pelottavalta. Tänään on hyvä päivä, kun oireeni vastaavat jo enemmän tavallista kausiflunssaa kuin kemoterapian jälkivaikutuksia. En ehkä toivonut ihan näin radikaalia ja ehdotonta pysähtymistä kiireisen ja stressaavan syksyn rauhoittajaksi. Mutta rauhoittumisen tapa kai tämäkin on missä muutkin. Myönnän, minut on nujerrettu.
Seuraavan kerran kun olette hyvien elämänohjeiden tai terveellisten elämäntapavinkkien tarpeessa, älkää konsultoiko minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti