The Lizard King

Krapula. Havahdun liskounesta tietoisuuteen tai sen rajoille. Heti toivon että olisin vielä tiedottomassa tilassa. Puristan epätoivoisesti silmät kiinni, jos voisin sillä tavoin vaikka siirtää heräämistä edes hetkellä kauemmas tulevaisuuteen. Taisin tosiaan olla eilen ulkona. Joo, kyllä tosiaan taisin olla.

Avaan edellisillan sotamaalauksista mönjäiset silmäni. Kuivuneet piilolinssit ovat kuin kaksi kontaktimuovipalaa silmämunien päällä. Päänsärky jysähtää paikalle, ja kuvittelen mielessäni jäänmurtajan halkomassa aivojani. Tuntuu kuin pääni olisi täynnä jotain ilkeää 89-prosenttista Viru Valgea, jossa aivoni ja tyhjät ajatukseni lilluvat. En uskalla liikahtaa senttiäkään, olen vain hiljaa ja kuuntelen kituvan maksani korinaa. Ehkä jos olen tarpeeksi pitkään liikkumatta pystyn jotenkin ulkoistamaan itseni tästä tilanteesta. Kroppani voi jäädä sänkyyn tekemään kuolemaa, ja samaan aikaan mieleni voi suorittaa ruumiista erkaantumisen ja mennä vaeltamaan johonkin Nirvanaan, jossa krapulan käsitettä ei tunneta.

Vettä

Toivon, että jaksaisin kurottaa käteni selkäni taakse jotta saisin pois edes puristavat rintsikat. Hetken harkitsemisen jälkeen päätän, että on turvallisinta olla tekemättä elettäkään asian eteen. Liikkuminen ei tunnu mukavalta ajatukselta. Jään sängylle makaamaan samaan asentoon mistä heräsinkin, päällä puolet edellisillan vaatekerrasta vaikka rintsikat tuntuvatkin kuristavan keuhkojani kasaan ja jättävän ihooni punaisia railoja. Ei se haittaa. Mitään ei ole tehtävissä.

Vettä

Olo on nihkeämpi kuin Tropicariossa ja päässä huimaa pahemmin kuin Kahvikuppikarusellissa. Korvissa soi Kummitusjunan kaltaisia ääniefektejä ja vatsan sisältö tuntuu epäilyttävämmältä kuin Viikinkilaivan jälkeen. Maku suussa muistuttaa haudasta kaivetun ruumiin hajua, hiukset haisevat tupakkakopilta ja kuolemalta. Ihosoluni tuntuvat korventuneen kasaan nesteen puutteen vuoksi. Sormukset puristavat nihkeitä turvonneita sormia. Tahtoisin nousta ylös, kävellä keittiöön ja juoda kolme litraa vettä, pestä hampaat ja hiukset ja poistaa meikin jämäklimpit. Löytää pizzan pakastimesta. Suurista suunnitelmista huolimatta makaan kuitenkin paikallani ja esitän kuollutta.

Tarkastelen ympäristöäni liikkumatta ja tunnen sanoinkuvaamatonta kiitollisuutta siitä, että olen saanut aikaiseksi hankkiutua kotiin. Enkä edes havaitse ympärillä merkkejä kenestäkään ylimääräisistä. Selkää polttelee ja niska on jokaista rutisevaa rustoa myöten jumissa. Mieleeni muistuu, että nukuin yöni hyvin kummallisessa asennossa puolittain jonkun tyypin päällä erään järjestön tiloissa, josta selviydyin himaan paria tuntia aiemmin. Makaan liikkumatta omassa ällöttävyydessäni, ja mieleen nousee suuria ajatuksia elämänmuutoksesta. Siitä kuinka aloitan taas kunnolla urheilun, vähennän juomista, lopetan polttamisen, suunnittelen ruokavalion kuntoon ja unirytmin tasaiseksi. Hankkiudun eroon kofeiinikoukusta, aloitan vapaaehtoistyössä, alan viljellä oman ravintoni ja liityn kirkkoon. Vakuuttelen itselleni, että nyt on tultu käännekohtaan. Moraaliset kysymykset risteilevät päässä ja kyseenalaistan oman ihmisarvoni. Heikottaa. Ainut suorittamani liikehdintä on edelleen käsien hallitsematon tärinä.

Jos edellisessä postauksessa murehdin väliviikon vähäistä ohjelmaa, niin tämän päivän kohdalla ei ole ongelmaa ajankäytöstä. Tämä päivä menee tästä majesteetillisesta lamaantumistilasta selviytymiseen. Kylläpä sitä on taas oltu ihmisenä fiksu, kun on päätetty tällaista kärsimystä itselleen aiheuttaa. Ja kämppikseni ilmoitti äsken keksineensä osuvimman krapulamääritelmän hetkeen.

"Rasvainen mutta kuiva."